Broman Groupin juuret ulottuvat vuoteen 1965, jolloin kauppaneuvos Väinö H. Broman perusti Joensuuhun autoja ja varaosia myyvän liikkeen. Tänä päivänä määrätietoisesti kasvanut yritys käsittää kaksi vahvaa valtakunnallisesti toimivaa kauppaketjua ja kaksi logistiikkakeskusta, jotka työllistävät yli 2000 ammattilaista useammassa maassa.

Pielisensuun Autosta kaikki alkoi

Perjantaina 14. toukokuuta 1965 avasi ovensa Joensuun keskustassa Suvantokatu 3:ssa uusi autoalan yritys, Pielisensuun Auto Oy. Avajaispäivää pidetään Broman Group Oy -konsernin alkuna. Pielisensuun Auto Oy myi D-autoja eli Datsun- ja Dodge-merkkisiä henkilöautoja joensuulaisille ja muille pohjoiskarjalaisille, mutta heti alusta lähtien myös autojen varaosia. Varaosa- ja tarvikekauppa kävi hyvin Joensuussa, mutta markkinat siellä olivat kuitenkin rajalliset. Väinö H. Broman alkoi hakea uusia markkina-alueita Pohjois-Karjalan ulkopuolelta.

Uuden yrityksen vetäjänä ja pääomistajana toimi Väinö H. Broman, jolla oli jo ennestään vankka tietotaidon autoalasta.

Broman Group ostaa Motonetin 2007

Kun Pielisensuun Auto Oy vuonna 1995 täytti 30 vuotta, teki se päätöksen autotarvikkeiden ja varaosien maahantuonnista aputoiminimellä Broman Group. Siitä tuli myös yritysryppään markkinointinimi. Toimiala määriteltiin kahtalaiseksi: yhtäältä autojen varaosien ja tarvikkeiden myynniksi, toisaalta koneiden ja työkalujen kaupaksi eli tekniseksi kaupaksi. Myöhemmin, vuonna 2007, konserni myi teknisen kauppansa ja kauppaketju Motonet ostettiin konserniin.

 

Voimakkaan kasvun vuosikymmenet

Vuodesta 2005 lähtien on eletty monessa suhteessa voimakkaan kasvun aikaa henkilöstömäärän, liikevaihdon ja -voiton sekä toimipaikkojen määrän suhteen. 2020-luvun historiallisiin hetkiin kuuluu Motonet-ketjun laajentuminen Ruotsin markkinoille vuonna 2023.

Yritys on ollut menestystarina. Se on kivunnut 500 suurimman suomalaisen yrityksen joukkoon ja se on merkittävä veronmaksaja Suomessa.

Broman Groupin hallinnolliset toimistot sijaitsevat Joensuussa, Turussa ja Vantaalla. Broman Groupilla on myös omat ostotoimistot Yhdysvalloissa ja Hongkongissa.

Liike ei pysähdy koskaan – suomalainen perheyritys pian 60 vuotta

Broman Group on kokonaan suomalainen perheyritys, jonka omistavat kauppaneuvos Väinö H. Broman ja hänen molemmat poikansa Harri ja Eero Broman lapsineen. Ensimmäinen sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1995. Kolmas sukupolvi, Harrin ja Eeron lapset ovat olleet mukana omistajina vuodesta 2017.

Tällä hetkellä hallituksen puheenjohtajana toimii Harri, ja Väinön ja Eeron lisäksi siihen kuuluu Peter Ahlström, Sanna Suvanto-Harsaae, Jaana Viertola-Truini ja Heikki Norta.

Harri vasemmalla, Eero oikealla

 

Vaikka yhtiön toiminta on kasvanut yksittäisestä myyntiliikkeestä suureksi konserniksi, tehdään päätökset Broman Groupissa edelleen perheen kesken. Näin kaikki ovat aidosti sitoutuneita jokaiseen päätökseen ja valmiita tekemään pitkäjänteisesti töitä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vuonna 2025 juhlitaan konsernin 60-vuotista taivalta. Autoala tuskin tulee tulevaisuudessakaan välttymään massiivisilta muutoksilta, ja näihin muutoksiin konsernin tavoitteena on jatkossakin sopeutua. Jotta autovaraosakauppa pidetään edelleen menestyvänä, on konserni koko henkilöstön voimin sitoutunut noudattamaan kestävää tapaa rakentaa liiketoimintaa. Varaosakaupan suurissa muutoksissa selviää voittajina edelläkävijät ja taloudellisesti vahvat toimijat, joihin Broman Group ehdottomasti kuuluu. ”Se, joka palvelee parhaiten, voittaa eniten” pätee edelleen siinä missä konsernin filosofian kiteyttämä iskulause ”Liike ei pysähdy koskaan”.