Broman Group Oy -konserni vuodesta 1965

Pielisensuun Autosta kaikki alkoi

Perjantaina 14. toukokuuta 1965 avasi ovensa Joensuun keskustassa Suvantokatu 3:ssa uusi autoalan yritys, Pielisensuun Auto Oy. Mainittua avajaispäivää pidetään Broman Group Oy -konsernin alkuna. Pielisensuun Auto Oy myi D-autoja eli Datsun- ja Dodge-merkkisiä henkilöautoja joensuulaisille ja muille pohjoiskarjalaisille, mutta heti alusta lähtien myös autojen varaosia. Varaosa- ja tarvikekauppa kävi hyvin Joensuussa, mutta markkinat siellä olivat kuitenkin rajalliset. Väinö H. Broman alkoi hakea uusia markkina-alueita Pohjois-Karjalan ulkopuolelta.

Uuden yrityksen vetäjänä ja pääomistajana toimi Väinö H. Broman, joka omasi jo ennestään vankan tietotaidon autoalasta omista lähtökohdistaan ja sukunsa puitteissa.

Broman Group ostaa Motonetin 2007

Kun Pielisensuun Auto Oy vuonna 1995 täytti 30 vuotta, teki se päätöksen autotarvikkeiden ja varaosien maahantuonnista aputoiminimellä Broman Group. Siitä tuli myös yritysryppään markkinointinimi. Toimiala määriteltiin kahtalaiseksi: yhtäältä autojen varaosien ja tarvikkeiden myynniksi, toisaalta koneiden ja työkalujen kaupaksi eli tekniseksi kaupaksi. Myöhemmin, vuonna 2007, konserni myi teknisen kauppansa ja kauppaketju Motonet ostettiin konserniin.

Suomalainen perheyritys pian 60 vuotta

Broman Group on kokonaan suomalainen perheyritys, jonka omistavat kauppaneuvos Väinö H. Broman ja hänen molemmat poikansa Harri ja Eero Broman lapsineen. Ensimmäinen sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1995, jolloin vanhimmasta pojasta Harrista tuli Broman Groupin toimitusjohtaja ja Eerosta varatoimitusjohtaja. Kolmas sukupolvi, Harrin ja Eeron lapset ovat olleet mukana omistajina vuodesta 2017. Tällä hetkellä hallituksen puheenjohtajana toimii Harri. 

Voimakkaan kasvun vuosikymmenet

Vuodet 2005–2020 ovat olleet joka suhteessa voimakkaan kasvun aikaa Broman Groupille henkilöstömäärän, liikevaihdon ja -voiton sekä toimipaikkojen määrän suhteen. 2020-luvun historiallisiin hetkiin kuuluu Motonet-ketjun laajentuminen Ruotsin markkinoille vuonna 2023.

Yritys on ollut menestystarina. Se on kivunnut 500 suurimman suomalaisen yrityksen joukkoon. Broman Groupin hallinnolliset toimistot sijaitsevat Joensuussa, Turussa ja Vantaalla. Broman Groupilla on myös omat ostotoimistot Yhdysvalloissa ja Hongkongissa.